Miltä tuntuisi, jos voisit itse ennaltaehkäistä koirasi lihasjännityksien ja kiputilojen muodostumista ja hoitaa jo tulleita lihaskireyksiä?
Jokaista koiraa olisi hyvä käyttää säännöllisesti ammattilaisen hierontahoidossa. Moni koiran omistaja haluaisi kuitenkin myös itse oppia, kuinka voisi turvallisesti hieroa omaa koiraansa.
Hieronnalla saadaan monia hyviä vaikutuksia kehoon. Se rentouttaa, tasapainottaa hermostoa, purkaa lihasjännityksiä ja lievittää kipuja. Ennen kaikkea itse tehty hieronta lähentää koiran ja omistajan välistä suhdetta!
Tällä kurssilla näytetään vaihe vaiheelta oman koiran perushieronta venytyksineen, jonka jokainen voi oppia. Saat ohjeet kylkiasennossa, istuen ja seisten tehtäviin hoitoihin.
Opit käyttämään hieronnan perusotteita ja tietämään eri otteiden vaikutuksista.
Opit monipuolisesti hieronnan vaikutuksista.
Opit, milloin hierontaa ei saa tehdä.
" Selkeät ohjeet, videot havainnollistavat hyvin otteita. Oman koiran hieronta on parantanut yhteistyötä sekä luottamusta koiran ja omistajan välillä. Koiran hyvinvointi on lisääntynyt, kun se nauttii yhteisestä rentouttavasta hetkestä omistajan kanssa. Oman koiran hieronta antaa mielihyvää myös itselle"
- Mira -
" Koirani rakenne ei ole paras mahdollinen. Sillä on pitkä selkä ja se menee tosi helposti jumiin. Käytän koiraani parin kuukauden välein hieronnassa ja aina selkä reagoi. Nyt olen hieronut sitä myös itse ja selkä on ollut huomattavasti parempi. "
- Jaana -
" Minulla on rescuekoira, joka aristaa ihmisten kosketusta. Lisäksi se stressaa tosi paljon vieraissa paikoissa. Olen hieronut sitä ohjeiden mukaan nyt iltaisin ja se nauttii niin paljon. Luulen, että jossain vaiheessa uskallan käyttää koiraani myös ammattihierojalla, kun se on selkeästi alkanut nauttimaan hoidosta "
- Petra -
Miksi tein tämän kurssin ja miksi sinun olisi se hyvä hankkia?
Olen hieronut koiria yli 20 vuotta. Rakenteelliset ongelmat aiheuttavat koirien lihaksistoon, jänteisiin ja niveliin vääränlaista kuormitusta. Koirien kanssa myös harrastetaan paljon ja osa lajeista, esimerkiksi agility rasittaa tosi paljon lihaksistoa.
Iso osa koirista kärsii jossain vaiheessa elämäänsä tuki-ja liikuntaelin ongelmista. Koirat ovat hyviä peittämään kipunsa ja voi olla että omistaja kiinnittää asiaan huomiota vasta, kun koira ei esimerkiksi suostu enää hyppäämään sohvalle tai autoon tai alkaa selkeästi ontumaan.
Kun koira tulee hierontaan, on monelle omistajalle järkytys, kuinka kipeä hänen koiransa on. Usein erityisesti selkä reagoi. Lihakset kuormittuvat joka päivä, ja kaikki mitä keholla tekee vaikuttaa niiden toimintaan ja kuntoon. Toki myös ravitsemus vaikuttaa.
Parasta lihaksistolle olisi se, että sitä hoidettaisiin päivittäin. On huomattavasti tehokkaampaa saada 15 minuutin hieronta useamman kerran viikossa, kuin käydä 1-2 kuukauden välein hieronnassa. Ja aika harva käyttää koiraansa edes kahden kuukauden välein hieronnassa. Suurinta osaa koirista ei ole hierottu koskaan.
Ihmisillä on usein ongelmakohtana niska-hartiaseutu. Hartiat ovat kireät ja särkee, kädet voivat puutua ja myös päätä särkee. Päivittäisellä 15 minuutin hieronnalla voitaisiin ennaltaehkäistä suurin osa näistä vaivoista. Lihakset palautuisivat päivän rasituksesta, kudoksen aineenvaihdunta ja verenkierto vilkastuisi. Kosketuksella on valtava vaikutus kehoon.
Haluan kannustaa ihmisiä koskemaan koiriinsa, muutakin kuin silittämällä niitä. Perushieronta on helppo oppia ja koirasi todella hyötyy siitä. Toki suosittelen myös käyttämään jokaista koiraa säännöllisesti ammattilaisen hoidossa. Itse tehty hieronta toimii ennaltaehkäisevänä hoitona ja se on kaikista tärkeintä. Lihaksisto pysyy elastisempana ja kehon palautuminen rasituksista tehostuu. Hieronta vapauttaa myös hyviä hormoneja, jotka lievittävät kipuja ja tuovat mielihyvää. Tämä parantaa elämänlaatua.
Koulutettu hieroja, eläinhieroja ja kouluttaja, refleksogi, eläinrefleksologi, TouchPoint for Dogs-ohjaaja, akupunktiohoitaja, ayurvedahoitaja.
Kurssin kouluttajana toimii Tiia Mellin, joka on kouluttanut koira-, ja hevoshierojia yli 15 vuotta ja tehnyt työkseen erilaisia kehohoitoja vuodesta 2003 lähtien.
Kurssimateriaalin saat käyttöösi heti ja se on käytössäsi 12 kuukautta.
Voit opiskella rauhassa omaan tahtiin.
Toivotan ihania yhteisiä hierontahetkiä Sinulle ja koirallesi!
Hinta Sinulle vain
Aloita heti!Voisit olla kiinnostunut myös Oman hevosen hieronnan verkkokurssista. Katso lisää tästä